Saana - tuntureiden jättiläinen

Vierailimme Saananatunturilla elokuussa ja saimme kokea tunturin tarjoamat komeat näkymät, rehevän tunturilehdon muutoksen karuun kivikkoiseen rinteeseen. Kuvaus retkestämme on julkaistu Retkipaikka blogissa nimellä Jörö jätti -Saanatunturi, Kilpisjärvi

Taianomainen, pauloihinsa vangitseva Pyhä-Nattanen

Muistin hämärästi kuulleeni paikasta nimeltä Nattaset tai Nattastunturit, mutta en ollut ajatellut tuntureiden sijaitsevan vain parin tunnin automatkan päässä kotoani saatikka, että tuntureihin kuuluva Pyhä-Nattanen olisi todella näkemisen arvoinen paikka.

Keväällä Ylellä esitettiin yhdeksän osainen Metsien kätekemä -sarja, jossa vierailtiin muunmuassa jumalten vuoreksikin kutsutulla Pyhä-Nattasella. Tuon upeasti toteutetun sarjan 8. jakson jälkeen oli selvää, että Pyhä-Nattasilla on päästävä käymään.

Kesälomamme toisen karavaanarireissun reitti suunniteltiinkin siten, että ensimmäisenä käydään Sompion luonnonpuistossa kokemassa Pyhä-Nattaset. Ja niin tehtiin.

Saavuimme Vuotson pikkukylään kauniina loppukesän päivänä ja majoituimme matkailuvaunullamme Vuotson Majalle. Samointein pakkasimme reppuun juomapullot, vähän evästä ja suuntasimme majapaikkamme ohitse kulkevaa hiekkatietä kohti Pyhä-Nattasen reitin lähtöpistettä.

Lähtöpisteitä Sompiontienvarrella on ainakin nämä kaksi, Ensimäisenä Vuotsosta päin tultaessa olevalta lähtöpisteeltä matkaa huipulle tulee pidemmästi kuin seuraavalta lähtöpisteeltä. Ensimmäisen reitin plussana on matkanvarrelle osuva laavu. Meidän tarkoitus oli päästä käymään huipulla mahdollisimman pian sillä siellä on kuullun mukaan nin hienoa, että nyt ei ollut halua jäädä tulistelemaan taikka kiertää pidemmän kautta.

Ilmiselvästi kohteemme maine uskomattomana paikkana oli kiirinyt laajalle sen saaman julkisuuden myötä. Retkeilijöitä meni ja tuli pitkin metsätietä ja autoja oli parkissa useita molemmilla lähtöpisteillä.

Polku huipuille kulki rehevän metsäalueen läpi, alussa osin pitkospuita pitkin, muuttuen yhä jyrkemmäksi ja kivikkoisemmaksi. Rinteessä ihmettelimme tykkylumen katkomia puiden latvoja, niitä oli paljon.

Mitä lähemmäs huippua nousimme sitä kivisemmäksi matka kävi. Lopulta reitti oli silkkaa kiveä, suuria lohkareita, pieniä lohkareita, metri kertaa metri kivilaattoja.

Jo rinnettä ylös kiikkuessa saattoi nähdä vilauksen huipun kivirykelmistä ja mitä ylemmäs nousimme sitä selvemmin alkoivat hahmottumaan myös nattaset, suuret kivilimput, kuin jättiläisen latomat kivilaatat. Niitä oli useita, eikä pelkästään huipulla vaan myös kauempana olevalla matalammalla tunturin osalla.

Kivipahdat eli toorit ovat olleet pyhiä paikkoja, palvonta kohteita ja jumalolenojen asuntoja. Sen voin kyllä hyvin uskoa, ihan tavallinen ihminen tuntee itsenä jälleen todella pieneksi kulkijaksi näiden valtavien luonnon muovaamien taideteosten rinnalla. Eihän Pyhä-Nattasen kaltaisessa kivimaailmassa voisikaan asua kukaan muu kuin jumalolennot tai jättiläiset.

Huipulla oli toorien lisäksi palovartijan maja, jonne saattaa paeta yllättävää sadekuuroa tai paistaa kaasuliedellä retkievästä. Nuotiopaikka löytyi ulkoa kivien suojasta, kivien ympäröimästä ringistä.

Näkymä huipulta oli tietysti komea joka suuntaan. Etelässä suot ja järvet peittivät maisemaa ja pohjoiseen katsoessa näkyi tuntureiden siluetit, Sokosti ja Ukselmapää jylhimpinä.

Mutta maisemiakin ihmeellisempää katseltavaa olivat toorit. Niitä ei lakannut hämmästelemästä. Vaikka tiesikin niiden syntyneen aikojen kuluessa rapautumisen aikaansaannoksena, lujemman kiviaineksen jäädessä tooreiksi niin mielikuvitus yritti koko ajan vakuuttaa niiden olevan jumalten tai jättiläisten aikaansaannoksia.

Tunturin huipulla oli erikoinen tunnelma, vangitseva. Juurikin sellainen kuin on kuvailtu: Täältä ei haluaisi lähteä pois. Mitkään sanat ja kuvailut eivät yksinkertaisesti riitä kertomaan kuinka kaunista, komeaa ja hienoa Pyhä-Nattasella on saatikka, että huipun tunnelmaa voisi välittää eteenpäin. Tämä paikka on vain koettava.

Iltakaakaolla Karhukummun laavulla

Nyt, kun kesäloman pitkät reissut Kilpisjärvelle ja pohjoiseen aina Jäämeren rannalle Norjan Berlevågiin asti on tehty, on aika nauttia lähimetsien tutuista tunnelmista. Julkaisen myöhemmin juttuja niin Kilpisjärven Saanalta (Retkipaikka sivustolla) kuin Suomen pohjoisimmasta kolkasta ja Norjan reissustamme, mutta nyt haluan hetken tunnelmoida kotoisan Karhukummun ja Napapiirin retkeilyalueen vanhoissa metsissä.

Napapiirin retkeilyalue sijaitsee reilu parikymmentä kilometriä Rovaniemeltä pohjoiseen. Alueen reiteistä löytyy jokaiselle jotakin, alle kilometrin mittaisia laavureittejä, muutaman kilometrin mittaisia luontopolkuja, pari kappaletta kymmenisen kilometriä pitkää reittiä. Luonto retkeilyalueella on monin paikoin luonnontilaista ja erämaan tuntuista, osa metsistä on satoja vuosia vanhaa.

Napapiirin retkeilyalueen tunnetuimmat ja helpoiten saavutettavat nähtävyydet ovat Raudanjoen komeimmat kosket Vikaköngäs ja Vaattunkiköngäs. Vikaköngäs sijaitsee aivan E4 tien varressa, Vaattunkiköngäs hieman sivummalla, korkeita, naavaa roikkuvia kuusia kasvavan metsän keskellä.

Iltakaakaolle valitsemamme Karhukummun laavu sijaitsee retkeilyalueen Vaattunkönkään osassa.

Sunnuntai-iltapäivän jo kääntyessä iltaan saavuimme Vaattunkikönkään parkkialueelle, joka oli täpösen täynnä retkeilijöiden ja marjastajien autoja. Osa autoista ei ollut edes mahtunut suurelle p-alueelle vaan olivat parkissa tienvarrella. Alue on erittäin suosittu paikallisten keskuudessa kauneutensa ja sijaintinsa vuoksi.

Parkkialueelta suuntasimme kohti kohisevaa Vaattunkiköngästä. Könkään ylittävällä riippusillalla tuumailimme yhdestä suusta, että joki näyttää kuin olisi tulvan vallassa kesän ja alkusyksyn sateiden vuoksi. Vettä virtasi lähes kuin kevättulvan aikaan.

Riippusilta on varmaankin teknisesti riippusilta, mutta käytännössä se on jämerä, suuri ja vakaa kulkea, ei sellainen tavanomainen huojuva, kapea riippusilta.

Sillan ylityksen jälkeen reitti kulkee esteetöntä luontopolkua, joka kiertää Könkäänsaaren. Luontopolun varrella saaressa on suuret, hyvät laavut. Karhukummun laavulle mentäessä reitti risteää esteettömältä luontopolulta. Sillan ylitettyä voi kääntyä kumpaan suuntaan tahansa, Karhukummun laavun risteys tulee joka tapauksessa vastaan, samasta risteyksestä käännytään muille jatkoreiteille. Lyhyempi reittivaihtoehto risteykseen on kääntyä riippusillan jälkeen vasempaan.

Könkäänsaaressa puiden täytyy olla todella vanhoja. Ne kurkottelevat korkeuksiin ja kasvavat pitkää naavaa. Saaren opaskylteissä metsän kerrotaan olevan lehtomaista kangasmetsää. Joen puolella reittiä kasvaa tiheänä verkostona koivua ja pajupensaita. Paikoin aluskasvillisuus on varpuvoittoista ja paikoin kuin sademetsää saniaisineen.

Tämä metsä ja retkeilyalue on meidän lähiretkimetsää, tänne on lyhyt matka tulla arkenakin hengähtämään, antaa luonnon viedä kiireen tunnun pois mielestä ja hetki levätä kesäisin metsän vihreydessä, talvisin sen kirkkaassa valkoisuudessa. Ja vaikka parkkipaikka oli ollut täynnä autoja, emme kohdanneet poluilla kuin kolme pariskuntaa, näihin metsiin mahtuu kulkemaan. Tällaiset alueet kaupunkien läheisyydessä ovat tärkeitä ja arvokkaita.

Polku vie.
Vaattunkiköngäs, Napapiirin retkeilyalue.

Laavulla istahdimme hetken aikaa tulilla. Elävä tuli on kaunista ja rauhoittavaa katsella. Nuotion liekkien leiskunta, kipinöiden sinkoilu ja tulen kuumotus kasvoilla vie ajatukset kaus tästä hetkestä, syvälle mielen uumeniin ja lopulta hiljentää ajatusten äänen. Tulilla on helppo päästää hetkeksi irti kaikesta, vain olla ja olla vain hiljaa, kuunnella tulen räiskyntää, tuulen suhinaa, kuukkelin siipien suhahdusta.

Morse antautui myös metsäretken rauhoittavalle hetkelle, rentoutui nuotion äärellä. Sen silmät luppasi, väsytti hieman. Olemme retkeilleet lomalla paljon ja Morsella taitaa vielä hieman olla univelkaa nukuttavana.

Evästelimme, joimme kaakaota ja söimme pullaa. Miten voikaan kaakao ja pulla maistua niin hyvälle kuin ne retkillä maistuu. Kaakaossa tuntui olevan extra määrä sokeria ja pulla leivottu erityispehmeistä jauhoista, leivonnassa oli varmasti käytetty voita ja aivan saletisti rasvaisinta punaista maitoa.

Takaisin autolle kävellessä aurinko paistoi jo matalalta luoden reitille satumetsän tunnelmaa. Kaikkialla oli hiljaista vain luonnon omat äänet seuranamme, valaistus hämärsi sakeassa kuusikossa, aurinko kuitenkin vielä pilkahti puiden välistä. Lehtipuissa näkyi ruskan värejä, mutta edelleen myös kesän vihreyttä. Yöt ovat jo viileitä ja kesän lämpö muisto vain.

Tähän loppuun on pakko sanoa, että ne sinkkiämpärit laavuilla ei ole roskakoreja. Niihin ei tarvi eikä saa jättää roskiaan. Omat roskat viedään metsistä pois! Vähintään omat! Ja jotkut sitten vie lisäksi ne toisten jättämät jätöksetkin.

Napapiirin retkeilyalue Luontoon.fi sivustolla.

Sadepäivän kävelyllä - Muotkatakka ja Leutsuvaara, Kilpisjävi

Kilpisjärven reissumme kaikki päivät eivät suinkaan olleet yhtä kauniita kuin Kitsillä käydessämme. Yksi päivä meni kokonaan vaunulla oleiluun ja lepäämiseen.Toisen sadepäivän osuessa kohdalle päätimme kosteasta kelistä huolimatta käydä Suomen maanteiden korkeimmalla kohdalla Muotkatakalla ja kävelyllä sen vierellä kohoavalla Leutsuvaaralla.

Meillä kotona Rovaniemellä korkein kohta löytyy Hyypiökivalosta, jonka laki yltää 362 metrin korkeuteen merenpinnasta. Rovaniemen kaupunkialueen korkein kohta on Ounasvaaran huippu Juhannuskallioilla 203 metriä. Muotkatakan korkeus on 565,8 metriä. Huomattavasti korkeammalla kuin kotona pääsimme siis käymään jo pelkästään ajamalla Kilpisjärvelle. Muotkatakan parkkialueen viereltä lähtee polku kohti Leutsuvaara, jonka huippu kohoaa 743,3 metriin. Leutsuvaaralta avautuu hienot näkymät Kilpijärven yli kohti Saanaa sekä Ruotsiin ja Norjaan.

Muotkatakan parkkialue

Muotkatakan parkkialueella on Pohjanmaan Tykistörykmentin kilta ry:n vuonna 1967 pystyttämä Lapin sodan muistomerkki.Muotkatakasta ammuttiin Suomen sodan viimeiset tykinlaukaukset huhtikuussa 1945.

Lapin sodan muistomerkki, Muotkatakka

Muotkatakan parkkialueelta lähtee useampia polkuja Leutsuvaaran rinteeseen. Kohti Leutsuvaaran huippua kiikkuminen kuivaa polkua pitkin on helppoa, nousua toki jonkin verran tulee.

Vaaran ensimmäisellä tasanteella on suuri kivi, joka nojaa vasten pienempää kiveä. Tältä tasanteelta jo näkee pitkälle Kilpisjärven yli, mutta mikäli jaksaa nousta vielä korkeammalle maisema vain avartuu ja komistuu.

Muotkatakan valtiaat, suuri kivi ja korppi.

Jatkoimme kulkua kohti Leutsuvaaran huippua. Katselin rinteen kasvillisuutta, varpuja ja pensaita. Tunnistin tunturikurjenkanervan, joka kasvaa Suomessa yleisenä Enontekiöllä ja Utsjoella.

Polku nousi tasanteelta toiselle ja nousujen välissä oli helppokulkuisempaa osuutta, lähes tasamaata. Eräässä kohdassa rinteessä oli leveä väylä kivikoiden välissä. Aivan kuin joku olisi ajanut jättikokoisella puskutraktorilla väylän kallioiden väliin.

Kuva:Mika Aitta

Vaaran huipun tuntumasta näki niin tunturi- kuin järvimaisemaa. Aivan huipulla emme vielä olleet, mutta niin lähellä, että pieni huipputuuletus oli jo paikallaan.

Kuva:Mika Aitta

Leutsuvaaran huipulta näki yli Kilpisjärven aina Ruotsin ja Norjan tuntureille. Pilvet kuitenkin estivät näkyvyyttä niin ettei tuntureiden nimiä voinut edes arvailla. Saanan sentään tunnisti vaikka senkin huippu oli paksun pilven peitossa.

Leutsuvaaran huippu

Loman aloitus - Kitsiputous, Kilpisjärvi

Aloitimme kesälomailun tänä vuonna heinäkuun viimeisenä viikonloppuna. Perjantai-iltapäivänä heti töistä päästyämme starttasimme kohti Kilpisjärven retkeilymaastoja.

Lauantaiaamuna heräilimme matkailuvaunussamme Kilpisjärven Retkeilykeskuksessa auringonpaisteeseen. Aamupalaa syödessämme mietimme reittivaihtoehtoja ja päätimme suunnata Mallan kansallispuistoon Kitsiputouksella.

Retkisää oli kaunis ja lämmin, Mallan luonnonpuisto hieno ja maisemiltaan upea, kruununa päälle Kitsiputouksen hämmästyttävä kauneus ja suuruus! Päiväretkemme oli kokemus, joka ei unohdu koskaan.

Retki- ja reittikuvaukseni valokuvineen on julkaistu Retkipaikka sivustolla, löydät sen tästä linkistä.

Koivuköngäs, Korouoma, Posio - Helppo saavutettavuus, hieno paikka

Kävimme eräänä heinäkuisena viikonloppuna retkeilemässä Posion Korouomassa, ja miten hienon retkikohteen laaksosta löysimmekään! Koivuköngäs on ehdottomasti tutustumisen arvoinen kohde.

Käy lukemassa Retkipaikka sivustolle kirjoittamani Koivukönkään retkikohdekuvaus tästä linkistä.

Tsahkalputous

Tsahkalputous sijaitsee Kilpisjärvellä Saana tuntururin vierellä Tsahkaljärvestä Kilpisjärveen laskevassa Tsahkaljoessa. Putoukselle ei ole kuin kilometrin kävelymatka Kilpisjärven kaupalta. Polku lähtee Kilpishallin takaa seuraillen Tsahkaljoen vartta. Reitti nousee Tsahkaljärvelle 559,5 metriin, mutta on loivaa nousua. Maasto on pääasiassa kuivaa kanervikkoa, jossa tunturikoivut ovat kasvaneet varrestaan kiemurrellen pohjoisen viileässä ilmastossa. Tänä kesänä täällä pohjoisessa on satanut melko paljon ja polulla on välillä kosteikkoisia kohtia, reitti on kuitenkin kuljettavissa vaikka tukevilla tennareilla. Vesisateiden ansiosta myös vesistöissä virtaa paljon vettä ja putoukset ovat näyttävämäpiä kuin kuivan kesän aikaan, Reitti on helppo kulkea, mutta kivikkoinen ja siksi kenkien olisi hyvä olla tukevat ja maastokelpoiset.

Putoukselle on niin lyhyt matka, että se tulee vastaan aivan yllättäen avautuen koko joen leveydellä. Putouksia on useampia, joista korkein on kolmemetrinen. Yhteensä putouskorkeutta on 10 metriä. Putoukset jakaantuvat noin sadanmetrin aluleelle. Pienimmissä putkouksissa joki pulisee suurempiensa kohinan rinnalla. Kokonaisuus on ihastuttava ja putouksen reunalle on helppo unohtua ihastelemaan sen voimaa ja kauneutta.

Putoukselta reitti jatkuu Tsahkaljärvelle ja siitä Luontokeskukselle, josta voi palata kaupalle pyörätietä pitkin. Kokonaisuudessaan reitin pituudeksi tulee 4 km. Me kävimme Tsahkaljärvellä kääntymässä ja palasimme samaa reittiä takaisin kaupalla. Jäimme kuitenkin vielä hyväksi toviksi putouksille ihastelemaan.

Tsahkaljärveltä on laajat näkymät ympäröivään luontoon ja Saanalle.

Tsahkalputouksella täytyi ottaa perinteinen hienon paikan selfie.

Tsahkaljärvi on myös varteenotettava kalastusvesi. Päivälupa maksaa 10 euroa. Vaunulla saimme paistaa uusien perunoiden kaveriksi Mikan saaman tunturijärven taimenen.

Tsahkaljärvi, taustalla Saana tunturi. Kuva: Mika Aitta