Laanilan kultareitti
Ensimmäinen retkireittimme oli Laanilan kultareitti. Kultareitti on 7.6 km pitkä kulkien Valtatie 4:n ja Kutturantien välisen metsäalueella. Jos siis meinaa jättää autonsa toiseen lähtöpisteistä ja kävellä koko reitin tulee edestakaista matkaa 15.2 km. Me käveltiin Valtatie 4:n lähtöpisteestä noin puoleenväliin reittiä ja käännyimme takaisin. Reitti on (iän)vanha tienpohja ja siten myös erinomainen pyöräilyreitti.
Heti reitin alkupäässä tulee vastaan Kerkelän kenttä. Tällä "kentällä" on sijainnut kaivostoimintaa harjoittaneen Kemijärveläisen Henry Kerkelän 1900-luvun alussa rakentama talo ja kaksi ulkorakennusta. Jäljellä on enää kämppien pohjat sekä maakellari. Itse kaivokset sijaitsivat asuintilan läheisyydessä polkua eteenpäin.
Kerkelän kentällä seisahtaessa aika pysähtyy ja mielikuvitus luo loivan rinteen päälle näkymän paikalla sijainneesta hirsirakennuksesta, tuvasta, jossa kaivosten työmiehet ruokailivat ja majoittuivat. Polkua eteenpäin jatkaessa saattoi melkein kuulla vierellä kulkevien työmiesten jutustelun ja naurun remahdukset. Täällä on vahva historiallinen tuntu. Henry Kerkelän tarinaan voi tutustaua tarkemmin esimerkiksi täällä.
Henry Kerkelä valtasi alueen kalliokullan etsimiseen ja rakensi useita syviä kaivoskuiluja kvartsikallion läheisyyteen. Kvartsikallio on edelleen metsän siimeksessä ja kaivoiskuilut näkyvissä. Osa kuiluista on aidattu vahinkojen välttämiseksi, mutta parempi katsoa kuin katua ja koirat pitää kytkettyinä metsässä liikkuessa. Kvartsikalliolle löytää helposti viitoutuksen ansiosta. Viitoitus on muutoinkin toteutettu koko kultareitin osalta, joten kultahistoriallisten paikkojen ohi ei voi vahingossa kävellä.
Ensimmäinen retkireittimme oli Laanilan kultareitti. Kultareitti on 7.6 km pitkä kulkien Valtatie 4:n ja Kutturantien välisen metsäalueella. Jos siis meinaa jättää autonsa toiseen lähtöpisteistä ja kävellä koko reitin tulee edestakaista matkaa 15.2 km. Me käveltiin Valtatie 4:n lähtöpisteestä noin puoleenväliin reittiä ja käännyimme takaisin. Reitti on (iän)vanha tienpohja ja siten myös erinomainen pyöräilyreitti.
Heti reitin alkupäässä tulee vastaan Kerkelän kenttä. Tällä "kentällä" on sijainnut kaivostoimintaa harjoittaneen Kemijärveläisen Henry Kerkelän 1900-luvun alussa rakentama talo ja kaksi ulkorakennusta. Jäljellä on enää kämppien pohjat sekä maakellari. Itse kaivokset sijaitsivat asuintilan läheisyydessä polkua eteenpäin.
Kerkelän kentällä seisahtaessa aika pysähtyy ja mielikuvitus luo loivan rinteen päälle näkymän paikalla sijainneesta hirsirakennuksesta, tuvasta, jossa kaivosten työmiehet ruokailivat ja majoittuivat. Polkua eteenpäin jatkaessa saattoi melkein kuulla vierellä kulkevien työmiesten jutustelun ja naurun remahdukset. Täällä on vahva historiallinen tuntu. Henry Kerkelän tarinaan voi tutustaua tarkemmin esimerkiksi täällä.
Henry Kerkelä valtasi alueen kalliokullan etsimiseen ja rakensi useita syviä kaivoskuiluja kvartsikallion läheisyyteen. Kvartsikallio on edelleen metsän siimeksessä ja kaivoiskuilut näkyvissä. Osa kuiluista on aidattu vahinkojen välttämiseksi, mutta parempi katsoa kuin katua ja koirat pitää kytkettyinä metsässä liikkuessa. Kvartsikalliolle löytää helposti viitoutuksen ansiosta. Viitoitus on muutoinkin toteutettu koko kultareitin osalta, joten kultahistoriallisten paikkojen ohi ei voi vahingossa kävellä.
Kultamaat, Pahaojan kultala
Varsinaiset kultamaat, joilla vielä tänäkin päivänä etsitään kultaa, löytää Kutturasta lähtevän Sotajoentien varrelta. Tienristeyksessä on kioski ja pitkät rivit kullankaivajien postilaatikoita.
Sotajoentie on siinä kunnossa, kun se sattuu olemaan. Alkuun tie vaikuttaa hyväkuntoiselta ja huononee tasaiseen tahtiin edetessään. Ei sitä mitenkään kiva ollut ajella tavallisella farmariautolla, jonka maavarassa on toivomista. Kahtena päivänä me tämä tie kuitenkin Pahaojan parkkipaikalle ajeltiin. Maisemat, luonto, alueen historia ja nykypäivän kullankaivuun näkeminen ovat niin kiehtova kokemus, että köröttely kannattaa. Pahaojan parkkipaikalla oli paljon ihan normaaleita henkilöautoja, että kyllä perille siis pääsee. Pahaojalle pitää huomata kääntyä viitoituksen mukaan. Loppumatka parkkialueelle on metsäautotietä, mutta se ei kunnoltaan juurikaan poikkea Sotajoentiestä. Pahaojan parkkipaikka toimii Ivalojoen Kultalaan menevän reitin lähtöpisteenä. Vaikka parkissa autoja onkin niin melko rauhassa saa olla, sillä useimmat ovat lähteneet pidemmälle vaellukselle Kultalan reitille.
Parkkipaikalta lähtee polku kohti Sotajokea. Pahaojan tuvalle matkaa tulee noin kilometri. Tupa on 1920-luvulta peräisin oleva Kultala. Kämppä on jaettu kahteen osaan, toisessa on autiotupa ja toisella puolen Metsähallituksen vuokratupa. Pihapiirissä on nuotiopaikka ja rannassa nykypäivien kullankaivajien rakentama laavu. Saunakin pihalta löytyy, mutta se on museoitu ja ei käytettävissä.
Pahaojan Kultalan pihassa tapasimme kaksi nuortamiestä Oulun suunnalta. Heillä oli valtaus jonkin matkan päässä tuvalta. Kovasti oli heillä innostusta kullanetsintään, kuulemma kaikki vapaa-aika menee täällä Sotajoen varrella. Oulusta tulee ihan mukavasti matkaa tänne ja silti heillä aina vain on kova halu tulla kokeilemaan onneaan. Voin vain kuvitella kuinka itsellä iskisi kultakuume, jos valtauksen perustaisi.
Polku lähtee tuvalta alas kohti Sotajokivartta ja jatkuu riippusillan yli toisella puolen jokea aina Ivalojoen Kultalaan saakka. Se olisi hieno matka käydä vaeltamassa, nähdä kaikki reitinvarrelle rakennetut Kultalat, tuntea entisajan kultakuume jokivarsien ilmapiirissä. Mutta palataanpa tällä kertaa takaisin Pahaojan Kultalan puoleiselle rannalle, Sieltä nimittäin löytyy yksi kultakuumeen aikainen legenda ja monenlaiseen tarinaan ainekset antanut aihe. Rannalla, jonkin matkaa sillalta eteenpäin sijaitsee vanha höyryllä toimivaksi suunniteltu kaivinkone katoksen alta. Kone on osissa, koska sitä ei koskaan edes ehditty kasaamaan. Kultayhtiö Lapin Kulta Oy laivasi höyrykoneen Englannista osissa ja koneen vuoksi tänne keskelle erämaata tehtiin myös tie. Lapin Kulta Oy kuitenkin lopetti toimintansa ennen koneen käyttöönottoa ja koska rahaa ei ollut niin ei sitä ollut koneen pois kuljettamiseenkaan. Tänne jokivarteen se sitten on jäänyt ruostumaan osaksi kultahistoriaa, muistoksi ajasta jolloin jotkut rikastuivat, toiset menettivät kaiken omistamansa.
Korukiviä tai ainakin korukiven murusia
Varsinaiset kultamaat, joilla vielä tänäkin päivänä etsitään kultaa, löytää Kutturasta lähtevän Sotajoentien varrelta. Tienristeyksessä on kioski ja pitkät rivit kullankaivajien postilaatikoita.
Sotajoentie on siinä kunnossa, kun se sattuu olemaan. Alkuun tie vaikuttaa hyväkuntoiselta ja huononee tasaiseen tahtiin edetessään. Ei sitä mitenkään kiva ollut ajella tavallisella farmariautolla, jonka maavarassa on toivomista. Kahtena päivänä me tämä tie kuitenkin Pahaojan parkkipaikalle ajeltiin. Maisemat, luonto, alueen historia ja nykypäivän kullankaivuun näkeminen ovat niin kiehtova kokemus, että köröttely kannattaa. Pahaojan parkkipaikalla oli paljon ihan normaaleita henkilöautoja, että kyllä perille siis pääsee. Pahaojalle pitää huomata kääntyä viitoituksen mukaan. Loppumatka parkkialueelle on metsäautotietä, mutta se ei kunnoltaan juurikaan poikkea Sotajoentiestä. Pahaojan parkkipaikka toimii Ivalojoen Kultalaan menevän reitin lähtöpisteenä. Vaikka parkissa autoja onkin niin melko rauhassa saa olla, sillä useimmat ovat lähteneet pidemmälle vaellukselle Kultalan reitille.
Parkkipaikalta lähtee polku kohti Sotajokea. Pahaojan tuvalle matkaa tulee noin kilometri. Tupa on 1920-luvulta peräisin oleva Kultala. Kämppä on jaettu kahteen osaan, toisessa on autiotupa ja toisella puolen Metsähallituksen vuokratupa. Pihapiirissä on nuotiopaikka ja rannassa nykypäivien kullankaivajien rakentama laavu. Saunakin pihalta löytyy, mutta se on museoitu ja ei käytettävissä.
Pahaojan Kultalan pihassa tapasimme kaksi nuortamiestä Oulun suunnalta. Heillä oli valtaus jonkin matkan päässä tuvalta. Kovasti oli heillä innostusta kullanetsintään, kuulemma kaikki vapaa-aika menee täällä Sotajoen varrella. Oulusta tulee ihan mukavasti matkaa tänne ja silti heillä aina vain on kova halu tulla kokeilemaan onneaan. Voin vain kuvitella kuinka itsellä iskisi kultakuume, jos valtauksen perustaisi.
Polku lähtee tuvalta alas kohti Sotajokivartta ja jatkuu riippusillan yli toisella puolen jokea aina Ivalojoen Kultalaan saakka. Se olisi hieno matka käydä vaeltamassa, nähdä kaikki reitinvarrelle rakennetut Kultalat, tuntea entisajan kultakuume jokivarsien ilmapiirissä. Mutta palataanpa tällä kertaa takaisin Pahaojan Kultalan puoleiselle rannalle, Sieltä nimittäin löytyy yksi kultakuumeen aikainen legenda ja monenlaiseen tarinaan ainekset antanut aihe. Rannalla, jonkin matkaa sillalta eteenpäin sijaitsee vanha höyryllä toimivaksi suunniteltu kaivinkone katoksen alta. Kone on osissa, koska sitä ei koskaan edes ehditty kasaamaan. Kultayhtiö Lapin Kulta Oy laivasi höyrykoneen Englannista osissa ja koneen vuoksi tänne keskelle erämaata tehtiin myös tie. Lapin Kulta Oy kuitenkin lopetti toimintansa ennen koneen käyttöönottoa ja koska rahaa ei ollut niin ei sitä ollut koneen pois kuljettamiseenkaan. Tänne jokivarteen se sitten on jäänyt ruostumaan osaksi kultahistoriaa, muistoksi ajasta jolloin jotkut rikastuivat, toiset menettivät kaiken omistamansa.
Korukiviä tai ainakin korukiven murusia
Olemme kivenkerääjiä ja aina, missä vain liikumme, tulee katseltua jalkoihinsa. Joistakin keräämistämme kivistä olemme hioneet Napapiirin korukivikerhon tiloissa korukiviä ja istuttaneet korupohjiin tai vaikka kuksan koristeeksi. Osa kerätyistä kivistä on päätynyt kivirummussamme rumpuhioituksi koristekiviksi. Niinpä tämäkään reissu ei kivittä jäisi. Siellä missä on kaivettu kultaa on myös kaivettu ja siirrelty maata ja siten myös kiviä on päässyt nousemaan maaperästä pinnalle. Toinen kivenkerääjille mielenkiintoinen asia Lapin kultamaiden kaivuissa on se, että sivutuotteena täältä on aina löydetty kauniita korukivikelpoisia kiviä mm. granaatteja.
Jatkoimme matkaamme höyrykoneelta eteenpäin ja jäimme istuskelemaan rantapenkereelle kohtaan, jossa alkuperäinen jokiuoma ja uusi jokiuoma kohtaavat. Täällä kun on sellaistakin kullan kiillon sekoittamina tehty, että jokiuoma on räjäytetty pitkältä matkaa kulkemaan eri kohtaan kuin se luonnostaan on kulkenut. Vanhaa jokiuomaa pitkin pystyy kulkemaan edelleen, mutta vähitellen kasvillisuus on alkanut peittämään pahimpia kultakuumeen jälkiä. Vastarannalla tsäkätti aggregaatti, siellä oli kullankaivaja valtauksellaan työssä.
Hiekkapenkereellä istuskellessa ja joen ohijuoksua katsellessa silmiin sattui pienen pieni punainen siru hietikossa. Sitä piti tutkia ja pian huomasimme toisenkin punaisen sirun ja kolmannen ja... ja.. ja...
 |
| Granaatteja matkamuistoksi. Suurin arvo näillä on niiden löytämisen ilo ja se, kun saimme kaksi kivaa päivää ulkoilla hienoilla, historiallisilla kultamailla. |
Ajo-ohje Pahaojan Kultalaan:
Saariselältä ajetaan E-75 tietä noin 10 km etelään tai Kakslauttasesta noin 2 km pohjoiseen, jossa käännytään Kutturantielle. Kutturantietä ajetaan 17 km ja käännytään Pahaojantielle, jota ajetaan 10 km Pahaojan parkkipaikalle saakka. Talvella Pahaojantietä ei aurata.
(http://www.luontoon.fi/pahaojavuokratupa)
Luxia Caravan
Kultahippu.fi
Saariselältä ajetaan E-75 tietä noin 10 km etelään tai Kakslauttasesta noin 2 km pohjoiseen, jossa käännytään Kutturantielle. Kutturantietä ajetaan 17 km ja käännytään Pahaojantielle, jota ajetaan 10 km Pahaojan parkkipaikalle saakka. Talvella Pahaojantietä ei aurata.
(http://www.luontoon.fi/pahaojavuokratupa)
Luxia Caravan
Kultahippu.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti