Viime kesänä teimme matkailuvaunureissun Finnmarkin alueelle ja enpä olisi uskonut kuinka hienoja maisemia tuollakin alueella Norjaa on. Oletin, että mitä pohjoisemmaksi Norjaan mennään sitä latteammaksi ja avonaisemmaksi maisema käy. Mitä vielä, kaikki oli suurta, kivet, kalliot, rotkot, tienvierien pudotukset, meri jolle ei enää maailman laidalla loppua näkynyt. Vuoret eivät olleet sillä tavalla jyrkkiä kuin esimerkiksi Lyngenin alpeilla, mutta valtavan suuria ja laakeita ne olivat.
Matkaan lähdettiin sunnuntaina 2.8. ja yövyttiin ensimmäinen yö Inarijärven rannalle Lomakylä Inarin caravan alueelle. Alue oli peruskuntoinen, ei mitenkään hyvä, ei tehnyt mieli suihkussa heidän tiloissa käydä, mutta hienolla paikalla alue on ja yhden yön vierailuun välttävästi varusteltu.
|
Matkaan |
|
Inarijärvi |
Inarilla olisi ollut paljon nähtävää ja koettavaa. Ukonkivi olisi erityiseen kiinnostanut ja sinne olisi päässyt retkelle järjestetyllä risteilyllä. Risteylylle saa ottaa mukaan myös koiran, mikä on aina plussaa tässä melkoisen koiravastaisessa maassa. Norjassa ei olla läheskään näin tiukkapipoisia koirien suhteen ja siellä koirat ovat tervetulleita lähes kaikkialle, uimarannoille veneretkille eikä siitäkään kuulemma mikään meteli ollut noussut, kun kaverini koira oli autosta päästyään kävellyt sisään ravintolaan. Poishan se sieltä tietenkin haettiin, mutta kukaan ei ollut millänsäkään, naureskelleet vain. Norjalaiset osaavat ottaa rennommin.
Ennen rajan ylitystä pysähdyimme Tenolla ja kävimme Karigasniemellä kaupassa. Norjan hintatasoa aina hirvitellään, mutta ihan kaikki ei sielläkään ole meidän hintoja kalliimpaa. Täyslihatuotteet kannattaa mahdollisuuksien mukaan ostaa suomesta, juusto on vähän kalliimpaa kuin meillä, makkaroita ja nakkeja sieltä saa meidän hintoihin samoin kuin leipää ja leipä on aina tuoretta ja hyvää. Ei niin pientä kylää ja kyläkauppaa etteikö sinne joka aamu tuotaisiin vastapaistettua tuoretta leipää ja sitä on tarjolla monenlaista. Kalatuotteet ovat erinomaisia Norjassa ja säilykkeitä tulee aina ostettua kotiinviemisiksi. Mätitahnaa on monenlaista ja makuista. Pakasteina myytävät kalapullat ovat kuulemma todella hyviä. Eli rajan ylitys ja kas, olimme Norjan puolella Tenojoki varrella. Ajoimme läpi Norjan metsien ja yöksi jäimme Skoganvarren Villmark nimiseen leirintäkeskukseen. Paikan pitäjä on suomalainen, jotenka hyvin kulki juttu. Skoganvarre on yksi kalastajien suosimista majoittumispaikoista ja leirintäalueen lähettyville pääsee lohikalaan Lakselva joelle. Hieno paikka kalastajalle. Tällä reissulla meidän kalastajalla ei ollut edes kalastusvälineet mukana, joten ei päässyt hän kokeilemaan lohenkalastusta.
|
Skoganvarre Villmark |
|
Skoganvarre Villmark |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti