Tie Havoysundiin kulkee meren rantaa seuraillen. Välillä noustaan ylös kallioisia rinteitä ja ajetaan läpi vuorten. Vuoret ovat rakentuneet liuskekivistä ja ovat oman näköisiä kallioseinämiä meidän kotoisiin kallioseinämiin verrattuina. Matkaan saa varata aikaa, sillä tienvarrella on paljon nähtävää ja pysähdellessä kannattaa kiireettömösti tutustua ympäristöön. Rakennettuja, tälle maisematielle suunniteltuja taukopaikkoja löytyy neljä. Lisäksi levennyksiä on useita.
Selvika |
Havoysundin maisematie, valtatie 889 kulkee seuraillen meren rantaa läpi liuskekivikallioiden. |
Havoysund on varsin pieni kylä kaukana pohjoisessa meren rannalla. Valtatie 889 eli kunnollinen tie kylään on valmistunut vasta vuonna 1988. Kävimme kylän ruokakaupassa täydentämässä jälleen eväsvarastoamme ja jatkoimme matkaa kohti kylän laidalla olevaa Havoysundin tuulivoimapuistoa ja Arctic View näköalapaikkaa. Havoysundin tuulivoimapuisto on maailman pohjoisin sellainen. Näillä seuduilla monet asiat tuntuvat olevan maailman pohjoisimpia tai ainakin Euroopan pohjoisimpia.
Arctic View näköalapaikka, Havoysund |
Näköalapaikan maiset ovat upeat. Näköalapaikalla oli rauhallista ja oli rahoittavaa katsella kauas merelle. Näköalapaikalla on kahvila-ravintola, jossa on tarjolla myös ruokaa. Lounastaa voi Arctic Viewin suurista panoraamaikkunoista maisemaa ihastellen.
Jälleen olimme kiikkuneet autolla korkealle ja alas näköalapaikalta pääsi vain jyrkkää alamäkeä. Ja jälleen pelkäsin jarrujen loppuvan autosta ja meidän päätyvän mereen. Maisemat olivat toki upeat mäkeä alas kohti Havoysundin kylää vieritellessä.
Ajo-ohje Havoysund maisematielle:
Havoysundiin johtavan maisematielle pääsee kääntymällä Nordkappiin johtavalta E69 valtatieltä Olderfjordin kylän jälkeen pienemmästä Smorfjord nimisestä kylästä valtatielle 889. Tätä tietä ajetaan noin 19 kilometriä ja tullaan tienristeykseen, josta käännytään oikealle kohti Havoysundia. Nyt olet Havoysund maisematieosuudella ja meri alkaa pian näkymään. Matkaa Havoysundiin on 66 kilometriä. Nauti maisemista ja matkasta.
Linkit:
Nasjonal Turistveger - National Tourist Routes In Norway
Arctic View -näköalapaikka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti